Tapaa meidät ja SusFlow-organisaatio SeaTrade Cruise Global -tapahtumassa Miami Beachilla

SmartPipe on mukana Turun yliopiston, VTT:n ja Business Finlandin koordinoimassa SusFlow-tutkimushankkeessa, jonka yritykset kokoontuvat Miami Beachilla SeaTrade Cruise Global -tapahtumassa huhtikuussa. SusFlow on merkittävä meriteollisuuden vastuullisuushanke, jossa parannetaan meriteollisuudessa toimivien yritysten mahdollisuuksia kerätä ja hyödyntää vastuullisuustietoa, erityisesti risteilylaivojen osalta.

Hankkeessa on mukana merkittäviä omien alojensa huipputoimijoita, jotka haluavat kehittää laivanrakennusverkostoa entistä avoimemmaksi, kestävämmäksi ja ympäristöystävällisemmäksi. SusFlow tukee laivaprojekteihin osallistuvia yrityksiä tuomaan monipuolisemmin esiin vastuullisuuteen vaikuttavia prosesseja ja ratkaisuja. Uusissa laivoissa on siirrytty käyttämään ympäristöystävällisempiä polttoaineita, mutta alusten huollossa ja ylläpidossa käytetyt kemikaalit ja jätevedet kuormittavat meriä edelleen. Vastuullisuushankkeeseen osallistuvat yritykset ovat eturintamassa kehittämässä entistä puhtaampaa merenkulkua.

Liity mukaan interaktiiviseen workshopiimme SeaTrade Cruise Global -tapahtumassa 11.4. klo 10–11.30 osastolla 201–202.

Paikalla Miami Beachilla 8.–11.4. on tuotekehitysjohtajamme Mikko Eskola. Voit olla suoraan yhteydessä Mikkoon mikko.eskola@smartpipe.fi.

Lue lisää SusFlow-hankkeesta.

SeaTrade Cruise Global Miami Beachilla Yhdysvalloissa 8.–4.11.2024.

SusFlown yritykset:

SusFlow / Sustainability through information Flows

 

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaarlo Rantanen vahvistamaan SmartPipen myyntitiimiä

Kaarlo Rantanen vahvistamaan SmartPipen myyntitiimiä Toivotamme Kaarlo Rantasen tervetulleeksi osaksi myyntitiimiämme! Uudella myyntipäälliköllämme Kaarlolla on yli…

SmartPipe mukana Baltic Rim -julkaisussa – Mikko Eskola jakaa näkemyksiä merenkulun ympäristötehokkuudesta

SmartPipe on ylpeä saadessaan ilmoittaa, että tutkimus- ja kehitysjohtajamme Mikko Eskola (LinkedIn) on mukana tuoreimmassa Baltic…

Ota yhteyttä jo tänään!

Jätä soittopyyntö, niin otamme
sinuun yhteyttä

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Ole suoraan yhteydessä asiantuntevaan tiimiimme!

Tilaa uutiskirjeemme

Lähetämme postia noin kerran kuukaudessa. Voit lopettaa uutiskirjeen tilauksen milloin vain.