Laatua ympäristöystävällisesti toimintaa kehittämällä – rasvakaivon ja putkien puhdistus
Nordcenter on Suomen kärkigolfkeskuksiin kuuluva golf- ja vapaa-ajankeskus, Raaseporin kaupungissa, noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä Hangon suuntaan. Kahden golfkentän lisäksi alueella sijaitsee pienvenesatama, kaksi tenniskenttää ja lähes sata vapaa-ajan asuntoa.
Nordcenterissä laadukkaat monipuoliset palvelut ja ympäristöasiat kulkevat käsi kädessä. Kaikessa toiminnassa huomioidaan ekologisuus ja Nordcenterille on myös myönnetty kansainvälinen GEO (Golf Environment Organization) ympäristösertifikaatti. Ympäristöjärjestelmään dokumentoidaan kentän- ja ympäristönhoitoon liittyvät menetelmät ja sertifikaatti velvoittaa myös panostamaan kestävään kehitykseen ympäristötoimenpiteiden jatkuvalla parantamisella. Yksi kestävän kehityksen mukainen ympäristötoimenpide
Ravintolan rasvalinjat ja -kaivot kuntoon
Nordcenterin päärakennus on upea 1570-luvulla rakennettu Åminnen kartano, jonka tiloissa toimii nyt Ravintola ÅminneGård tarjoten kulinaarisia herkkuja niin golffareille kuin muille vapaa-ajankeskuksen vieraille. Ravintolan rasvakaivosta huomattiin reilu vuosi sitten aiheutuvan ikäviä hajuhaittoja ravintolakeittiön tiloihin. Tämä sai Nordcenterin ottamaan yhteyttä SmartPipeen ja ottamaan käyttöön SmartPipen ympäristöystävällisen mikrobien avulla rasvaa ja muuta jätettä hajottavan Biotroop BL-20-liuoksen rasvalinjojen ja -kaivon kunnossapitoon. SmartPipe haluaa auttaa yrityksiä ja yhteisöjä pitämään putkistot toiminnassa ja kasvattamaan niiden elinkaarta ainutlaatuisen ekologisen palvelukonseptin ja teknologian avulla. Nordcenterin hyvää vastuullista toimintaa tukee osaltaan SmartPipen kestävien ja ympäristöä säästävien ratkaisujen valinta.
Hyviä tuloksia ympäristöystävällisesti
SmartPipen Nordcenterissä suorittamat rasvakaivon ja putkien kartoitus- ja tarkistuskuvaukset ovat osoittaneet tuotteen toimivuuden keittiöympäristössä. Hajuhaitat ovat poissa, rasvakaivo toimii moitteettomasti ja keittiössä voidaan taas keskittyä olennaiseen, eli laadukkaan ja herkullisen ruuan valmistukseen. Menetelmän käyttöönoton ansiosta myös rasvakaivojen tyhjennysväli on pidentynyt, mikä osaltaan tuo yritykselle säästöjä. -Yhteistyö SmartPipe Systemin kanssa on sujuvaa ja apua saa aina helposti, kun sitä tarvitsee, summaa Nordcenterin toimitusjohtaja Antti Ahti.
SmartPipe System on kehittänyt ympäristöystävällisen, 100% ekologisen aineen, joka auttaa pitämään putkistot vetävinä ja minimoimaan tukkeumista aiheutuvat ongelmat. Avainlipputunnuksen saanut Biotroop BL-20 pitää putkistoinfrasta huomattavasti parempaa huolta kuin perinteiset vaihtoehdot. – Haluamme olla mukana auttamassa yhteiskuntaa ekologisesti kestävien ratkaisujen kautta, SmartPipen Marco Poulsen toteaa. 10
SmartPipen tuotteet poistaa tehokkaasti ja ekologisesti putkistoon liittyviä liiketoimintariskejä, lisää toimintavarmuutta ja tuo selvää säästöä liiketoimintaan.
Lue lisää Biotroop BL-20 liuoksesta
Ota yhteys ja kysy lisää: Yhteystiedot
Tutustu Nordcenteriin: Nordcenter kotisivut