Kiinteistöjen turvallisuus ja toimivuus etusijalla

Suuren logistiikkakeskuksen viemärin tukosongelmat ratkaistiin yhdessä SmartPipen kanssa

Kiinteistöjen turvallisuus ja toimivuus ovat asioita, joiden puolesta tekninen asiakkuuspäällikkö Ari Ronkainen on tehnyt intohimoisesti töitä ISS:llä jo kahden vuosikymmenen ajan. ISS:n Ari Ronkainen vastaa tiimeineen monien isojen asiakasyritysten kiinteistönhuollosta, joista yksi on pääkaupunkiseudulla sijaitseva vilkas logistiikkakeskus.

ISS:n ja logistiikkakeskuksen asiakkuuden alussa keskuksen kiinteistöissä havaittiin pahoja pohjaviemärialueiden ongelmia. Pahimmillaan pohjaviemärit olivat tukossa kaksikin kertaa kuukaudessa. Kiinteistönhuollon konkari Ari Ronkainen lähti etsimään ratkaisua ongelmiin.

-SmartPipen Sari Vilenius otti siinä kohtaa minuun yhteyttä ja esitteli SmartPipen tuotteita ja kokonaisvaltaista asiakkaalle helppoa putkistonhoitopalvelua. Kiinnostuin ja puolestani esittelin asian eteenpäin logistiikkakeskuksen edustajalle ja kokeilulle näytettiin vihreää valoa, kertoo Ronkainen.

Pumppu ja annostelija sosiaalitiloihin

SmartPipen kaksi pumppua asennettiin logistiikkakeskuksen kovalla käytöllä oleviin sosiaalitiloihin, joissa viemärit olivat usein tukossa. SmartPipen kanssa seurattiin kehitystä ja siirrettiin annostelija ja pumppu vielä kertaalleen toiseen paikkaan, jonka jälkeen tukoksia ei ole tullut.

SmartPipe auttaa yrityksiä pitämään putkistot puhtaina, vetävinä ja hajuttomina. Palvelumme avulla putkisto- ja jätevesijärjestelmä pysyy toimintakuntoisena ja sen käyttöikä pitenee merkittävästi.

–Olen palveluun erittäin tyytyväinen. Kun meillä kiinteistöhuollon ammattilaisilla homma toimii ja kiinteistöt ovat turvallisia, tilojen käyttäjät pystyvät keskittymään täysillä omaan liiketoimintaansa. Samalla hyvä ylläpito säilyttää kiinteistöjen arvon, Ari Ronkainen toteaa. SmartPipen henkilöstö saa Ronkaiselta myös kiitosta ammattimaisesta ja hyvästä asiakaspalvelustaan: – Yhteistyö on mutkatonta ja se pidetään, mikä luvataan. Voin lämpimästi suositella SmartPipen putkistonhoitopalvelua. Ympäristöystävällisyys on tärkeä kriteeri ja ennakoiva viemärinhoito tuo rahallistakin säästöä, kun viemärit pysyvät kunnossa, kiteyttää Ari Ronkainen. Yhteistyöllä eteenpäin.

SmartPipen putkistonhoitopalvelu poistaa tehokkaasti ja ekologisesti putkistoon liittyviä liiketoimintariskejä, lisää toimintavarmuutta ja tuo selvää säästöä liiketoimintaan.

Lue lisää Biotroop BL-20 liuoksesta
Ota yhteys ja kysy lisää: Yhteystiedot      
ISS kotisivut: ISS Suomessa

Jaa artikkeli

Lue myös

Tiedote – SmartPipe vahvistaa asemaansa Ruotsissa jakelusopimuksella IWTM:n kanssa

SmartPipe vahvistaa asemaansa Ruotsissa jakelusopimuksella IWTM:n kanssa Suomalainen puhtaan teknologian yhtiö SmartPipe vahvistaa jalansijaa Skandinavian markkinoilla….

Perhossääskihavainnot yleistyvät pk-seudulla. Näin pääset eroon ikävistä putkistossa pesiytyvistä hyönteisistä.

Useat taloyhtiöt kärsivät tällä hetkellä perhossääskistä. Hieman banaanikärpästä suuremmat hyönteiset pörräävät sisätiloissa ja pesiytyvät kiinteistön putkistossa….

Ota yhteyttä jo tänään!

Jätä soittopyyntö, niin otamme
sinuun yhteyttä

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Ole suoraan yhteydessä asiantuntevaan tiimiimme!

Tilaa uutiskirjeemme

Lähetämme postia noin kerran kuukaudessa. Voit lopettaa uutiskirjeen tilauksen milloin vain.