SmartPipen emoyhtiö Inntech suunnittelee ja valmistaa itse omat tuotteensa Espoossa

SmartPipe Systemin emoyhtiö on InnTech Europe Ltd, joka tuottaa laadukkaat annostelupumput erilaisiin sovelluksiin. InnTech suunnittelee ja myös valmistaa itse omat tuotteensa Espoossa.

-Asiakkaillemme on tärkeää, että tuotekehitys, tuotanto ja ekologiset aineet saa vastuullisesti ja helposti samasta putkesta meiltä, toteaa Inntechin toimitusjohtaja Marco Poulsen.

Inntech perustettiin vuonna 2004 ja vuodesta 2008  Inntechin tuotannosta on vastannut Panu Kotonen. Myös Panun mielestä on todellinen lisäarvo, että tuotekehitys ja tuotanto ovat Suomessa yhdessä paikassa ja että pystytään joustavasti tuottamaan myös asiakaskohtaisia pumppu- ja pumppujen ohjausjärjestelmäratkaisuja.

– Asiakkainamme ovat alusta saakka olleet telakat ja varustamot. Vuosien mittaan Inntechin liiketoiminta on kasvanut ja suunnittelemme ja valmistamme myös automaattisia ohjausyksiköitä eri teollisuuden alojen sekä myös kotitalouksien tarpeisiin. Asiakkainamme ovat etenkin telakat, varustamot, jäteveden puhdistamot ja saunateollisuus, kertoo Panu Kotonen työnsä äärestä Inntechin tiloissa Espoon Mankkaalla.

SmartPipe System ja Inntech ovat kotimaisia avainlippuyrityksiä. Inntechin valmistama automaattinen annostelija syöttää putkistoon SmartPipen mikrobiliuosta, joka poistaa kaiken orgaanisen jätteen ja muodostaa suojaavan kalvon putkien pintaan pitäen ne puhtaina.
-Haluamme olla mukana auttamassa yhteiskuntaa ekologisesti kestävien ratkaisujen kautta. Tuotteemme poistaa tehokkaasti ja ekologisesti putkistoon liittyviä liiketoimintariskejä, lisää toimintavarmuutta ja tuo selvää säästöä liiketoimintaan, summaa Marco Poulsen.

Jaa artikkeli

Lue myös

SmartPipe päivittää kanisterit ekologisempiin monikerroskanistereihin

SmartPipe päivittää 20 litran kanisterit kierrätysmuovista valmistettuihin kanistereihin SmartPipe siirtyy entistä vihreämpään toimintaan korvaamalla nykyiset 20…

Hyvät bakteerit vs. pahat bakteerit – biologinen puhdistusratkaisu ilman viherpesua

SmartPipe on jo vuosia kehittänyt ja testannut probioottista yleispuhdistusainetta, joka tarjoaa tehokkaan ja ympäristöystävällisen vaihtoehdon perinteisille…

Ota yhteyttä jo tänään

Jätä soittopyyntö, niin otamme
sinuun yhteyttä

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Ole suoraan yhteydessä asiantuntevaan tiimiimme

sp-person-003

Pekka Ikäheimonen

Mikko Eskola

Mikko Eskola

Tuotekehitys ja liiketoiminnan kehitys
+358 50 555 0660
mikko.eskola@smartpipe.fi

Tilaa uutiskirjeemme

Lähetämme postia noin kerran kuukaudessa. Voit lopettaa uutiskirjeen tilauksen milloin vain.