Bakteeri- ja entsyymiteknologioiden erot jätevesien käsittelyssä

Bakteeriteknologian ja entsyymiteknologian erot tulevat esiin erityisesti jätevedenkäsittelyssä

Uudet jätevesiputket virtaavat vapaasti, mutta ajan myötä orgaaninen aines kertyy kuitenkin hiljalleen putken sisäpintaan ja estää jäteveden virtausta. Tämä on luonnollista, jos putkea ei puhdisteta säännöllisesti. Tukkeumat aiheuttavat hajuongelmia ja pahimmassa tapauksessa tulvia, kun putki täyttyy vedestä. Ennaltaehkäisevällä putkistonhoidolla (ylläpidolla) yleisimpiä eli orgaanisesta jätteestä aiheutuvia tukoksia ei kuitenkaan pääse edes syntymään.

Kun putki tukkeutuu, useimpien lähestymistapana on avata tukos nestemäisellä viemärinavaajalla, ”kodin putkimiehellä”. Näitä on saatavilla lähes kaikista marketeista. Tällaiset viemärien avausaineet sisältävät useimmiten joko voimakkaita happoja, voimakkaasti emäksisiä kemikaaleja tai entsyymejä.

Miten yleisesti käytetyt entsyymit toimivat viemärinavaajissa?

Nestemäisen viemärinavaajan kemikaalit reagoivat orgaanisen aineen kanssa ja liuottavat sitä tarpeeksi, jotta jätevesi voi taas virrata. Mutta ne eivät estä tukkeutumista uusiutumasta. Yleisesti viemärinavausaineissa käytetyt entsyymit hajottavat suuria molekyylejä pienemmiksi, jotta ne ajautuisivat pois putkesta. Joissain tapauksissa kemikaalien valmistajat menevät jopa niin pitkälle markkinoinnissaan, että väittävät tuotteidensa käyttävän ”turboentsyymejä”, mikä on tosin kaukana totuudesta. Todellisuudessa on vain yksinkertaisia entsyymejä. Entsyymit vauhdittavat kemiallisia reaktioita ja reaktion ollessa ohi entsyymi irtoaa kohteestaan.

Erityisesti rasvojen, öljyjen ja eläinperäisen rasvan (FOG) hajottamisessa viemäreissä on huono idea käyttää näitä markettien ratkaisuja, koska ne voivat vain pahentaa tilannetta putkessa. Entsyymit eivät hajota jätettä. Ne yksinkertaisesti kuluvat loppuun suoritettuaan tehtävänsä – molekyylin liuottamisen. Entsyymit toimivat kuten veitsi ja haarukka, pilkkoen tukoksen aiheuttajat pieniin osiin.

Seuraavaksi kerromme, miksi bakteerien käyttö putkiston kunnon ylläpidossa on entsyymipohjaisia nesteitä parempi vaihtoehto.

Mikä on pääero tukkeutuneiden viemäreiden avaajien ja edistyneiden bakteeripohjaisten ylläpitotuotteiden välillä?

Putkiston tukkeumia ja muita ongelmia ennaltaehkäisevät tuotteemme sisältävät bakteereja, jotka ovat eläviä mikro-organismeja. Bakteerit ovat toimivia niin kauan, kuin ne löytävät ravintoa. Ihmiset heittävät bakteereille sopivaa ravintoa putkiin jatkuvasti.

Bakteerit ovat hyvin pH-herkkiä, ja parhaat olosuhteet bakteerien kasvulle tuottaa pH-alue 4–9. Kaikki voimakkaasti putken pH:ta muuttava (kuten voimakkaasti emäksinen putkenavaaja), tappaa bakteerit yhtä tehokkaasti kuin desinfiointiaine. Siksi on tärkeää ymmärtää, missä bakteereita kannattaa tai ei kannata käyttää.

Otollisissa olosuhteissa bakteerit voivat lisääntyä jopa 15–20 minuutin välein. Tämä tarkoittaa, että putkessa olevien bakteerien kokonaismäärä voi kaksinkertaistua jopa 20 minuutissa. Yhdestä bakteerista voi kasvaa siis miljoona bakteeria 8 tunnissa. Vain yhdessä yössä putkeen syöttämäsi bakteerit voivat muodostua todelliseksi bakteerijoukoksi. Bakteerin ainutlaatuinen kasvureaktio on syy siihen, miksi putkistonhoidon tuotteidemme nimi on BioTroop®.

Bakteerit yksinkertaisesti syövät suurimman osan putkessa olevasta orgaanisesta aineesta, erityisesti FOG-jätteestä. Bakteeripopulaation kasvaessa putkien seinillä olevaa jätettä kulutetaan yhä enemmän – täysin kestävällä tavalla ilman kemikaaleja.

BioTroop BL-20 biologinen putkiston hoitoaine

Bakteerituotteiden positiiviset vaikutukset vedenpuhdistuslaitoksiin

Ajoittain asiakkaamme miettivät, aiheuttaako bakteerituotteiden käyttö jonkinlaista negatiivista vaikutusta vedenpuhdistuslaitoksiin. Fermentoidut bakteeriviljelmät ovat olleet käytössä jätevedenpuhdistamoiden siementen ja ylläpidon osalta 1940-luvulta lähtien. Käyttämämme ja kehittämämme menetelmä ei ole siis uusi, mutta yksinkertaisuudessaan se on loistava. Yksittäisten asiakkaiden käyttämät biologiset putkistonhoitotuotteet jatkavat orgaanisen jätteen hajottamista kulkeutuessaan julkiseen viemäriverkostoon ja edelleen vedenpuhdistuslaitoksiin. Yhden asiakkaan tuottama hyöty moninkertaistuu putkiston loppupäässä.

Yleisin käyttämämme bakteerityyppi on Bacillus-bakteeri. Fermentoidut Bacillus-viljelmät ovat erittäin puhtaita, eivätkä sisällä haitallisia mikro-organismeja. Kehittämämme BioTroop-tuotteet itse asiassa tehostavat mitä tahansa vedenkäsittelylaitosta. Käytämme vain QPS-mikrobeja (Qualified Presumption of Safety), jotka on valmistettu EFSA:n (Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen) standardien mukaisesti. Tuotteidemme yhteensopivuudesta tai turvallisuudesta putkiston kunnossapitoon ei tarvitse huolehtia.

Tutustu lisää aiheeseen artikkeleissamme.

Ota yhteyttä myyjiimme.

Seuraa SmartPipea LinkedInissä.

Jaa artikkeli

Lue myös

SmartPipe solmii kumppanuuden Total Marine Solutionsin kanssa laajentaakseen toimintaansa Pohjois-Amerikassa

3.10.2024 SmartPipe on sopinut uudesta yhteistyöstä Fort Lauderdalessa sijaitsevan Total Marine Solutionsin (TMS) kanssa. Uusi strateginen…

SmartPipe on mukana uudessa Marine Network -katalogissa

Jännittäviä uutisia merenkulkualalta! Olemme ylpeitä voidessamme ilmoittaa, että yrityksemme on esillä juuri lanseeratussa Marine Network Catalogissa…

Ota yhteyttä jo tänään!

Jätä soittopyyntö, niin otamme
sinuun yhteyttä

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Ole suoraan yhteydessä asiantuntevaan tiimiimme!

Tilaa uutiskirjeemme

Lähetämme postia noin kerran kuukaudessa. Voit lopettaa uutiskirjeen tilauksen milloin vain.